Mauno Järvelä

Mauno Ilmari Järvelä (s. 25. marraskuuta 1949 Kaustinen) on suomalainen viulisti, kaustislaisen pelimannimusiikin opettaja ja esittäjä. Hän aloitti soittoharrastuksen 7-vuotiaana ja soittaa nykyisin viulua ja urkuharmonia. Järvelä kirjoitti ylioppilaaksi 1969 ja sai klassisen koulutuksen Sibelius-Akatemiassa 1969–1975.

Työuransa Järvelä aloitti Suomen Kansallisoopperan orkesterin jäsenenä 1970. Vuosina 1971–1975 hän toimi Radion sinfoniaorkesterin 2. viulun soittajana ja vuodet 1976–1979 2. viulun varaäänenjohtajana. Kokkolan orkesterin 2. viulun äänenjohtajana hän soitti 1978–1981 ja virkaa tekevänä ensimmäisenä konserttimestarina hän toimi 1982–1986. Perhonjokilaakson kansalaisopiston musiikin opettajana hän on toiminut vuodesta 1985 lähtien ja Keski-Pohjanmaan konservatorion ja Kaustisen musiikkilukion viulunsoiton tuntiopettajana vuodesta 1978 lähtien.[1]

Järvelä on soittanut pelimanniyhtyeissä Järvelän pelimannit, Kankaan pelimannit ja JPP. Hän on kehittänyt oman, kansanmusiikkiin voimakkaasti tukeutuvan opetusmenetelmän, jota sanotaan näppärimenetelmäksi tai sisuki-menetelmäksi, koska se muistuttaa japanilaista Suzuki-menetelmää.[2][3]

Sibelius-Akatemian hallitus kutsui Järvelän kunniatohtoriksi vuoden 2012 promootioon.[4]

Palkinnot ja tunnustukset

  • Lastenkulttuurin valtionpalkinto 1986
  • Yrittäjä-Jussin kulttuuripalkinto 1987
  • Cygnaeus-palkinto 1993
  • Kaustisen kulttuuripalkinto 1997
  • Keski-Pohjanmaan liiton kulttuuripalkinto 2000
  • Pro Finlandia -mitali 2004[5]
  • Suomi-palkinto 2004[6]
  • Puu kulttuurissa ry:n Luonnotar-palkinto 2009[7]
  • Ruotsalainen Pohjantähti-ritarikunnan 1. luokan ritarimerkki 2010 [8]
  • Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinto merkittävistä kulttuuriteoista (35 000 euroa) 2021[9]

Järvelä on saanut valtion kolmivuotisen taiteilija-apurahan vuonna 2000.

Lähteet

  1. Kuka kukin on 2007, Otava 2006
  2. Suzuki- ja näppärimetodit viulunsoiton alkeisopetuksessa[vanhentunut linkki]
  3. Suomen Kansanmusiikkiliitto (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Mauno Järvelä kunniatohtoriksi Yle.fi Keski-Pohjanmaa. Viitattu 8.12.2011. [vanhentunut linkki]
  5. FIMIC
  6. Suomi-palkinnon perustelut (Arkistoitu – Internet Archive)
  7. Keski-Pohjanmaa 8.9.2009 (Arkistoitu – Internet Archive)
  8. YLE Keski-Pohjanmaa 2.2.2010[vanhentunut linkki]
  9. Ruotsala, Tiina: Viulupedagogi Mauno Järvelä sai Suomen Kulttuurirahaston suurpalkinnon merkittävistä kulttuuriteoista näppäripedagogiikan kehittäjänä ja pelimanniperinteen säilyttäjänä Keskipohjanmaa. 27.2.2021. Kokkola: KPK Yhtiöt Oyj. Viitattu 28.2.2021.


Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
Taiteenala
  • MusicBrainz
Henkilöt
  • Ritva
  • Elonet
Muut
  • Europeana
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.