Patrick Flueger

Patrick Flueger
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Patrick Flueger (s. 10. joulukuuta 1983) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Hänet tunnetaan muun muassa televisiosarjasta 4400, jossa hän esitti Shawn Farrellin roolia.

Minnesotan Red Wingistä kotoisin olevan Fluegerin ensiesiintyminen valkokankaalla nähtiin vuonna 2001 Disneyn elokuvassa Prinsessapäiväkirjat (engl. The Princess Diaries), jossa hän esitti Jeremiahia. Elokuvan miespääosa meni Fluegerin harmiksi toiselle näyttelijälle, mutta ohjaaja Garry Marshall ihastui Fluegeriin niin, että työsti pelkästään häntä varten uuden sivuosan elokuvaan. Vuonna 2005 Flueger näytteli pientä roolia elokuvassa Maailman nopein intiaani (engl. The World's Fastest Indian), jonka pääosaa esitti Anthony Hopkins.

Flueger on nähty lukuisissa televisiosarjoissa. Hän on vieraillut muun muassa sarjoissa Kova laki, Perhe paketissa, Amyn lailla, CSI: Miami, Käytäväpeliä, Kunnian miehet ja It's All Relative. Flueger on lisäksi näytellyt CBS:n elokuvassa Twelve Mile Road yhdessä Tom Selleckin kanssa. Hänet muistetaan myös Showtimen elokuvasta Paradise, jossa hän näytteli yhdessä Barbara Hersheyn ja David Strathairnin kanssa.

Flueger soittaa vapaa-ajallaan kitaraa ja on lisäksi rockyhtyeen laulaja. Hän tekee myös itse musiikkia.

Aiheesta muualla

  • Patrick Flueger Internet Movie Databasessa. (englanniksi)
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Espanja
  • Ranska
  • BnF data
  • Saksa
  • Yhdysvallat
Muut
  • IdRef
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.