Urheiluvuosi 1934
| Urheiluvuodet |
|---|
| 1924 • 1925 • 1926 • 1927 • 1928 • 1929 • 1930 • 1931 • 1932 • 1933 – 1934 – 1935 • 1936 • 1937 • 1938 • 1939 • 1940 • 1941 • 1942 • 1943 • 1944 |
| Vuodet |
| 1931 • 1932 • 1933 – 1934 – 1935 • 1936 • 1937 |
Urheiluvuosi 1934 käsittelee vuoden 1934 merkittäviä uutisia ja tapahtumia urheilussa.
Alppihiihto
- Maailmanmestaruuskilpailut Sankt Moritzissa, Sveitsissä. Saksa ja Sveitsi voittivat kumpikin kolme kultamitalia. Saksan Christl Cranz ja Sveitsin David Zogg voittivat kaksi kultaa.[1][2]
Jalkapallo
- Maailmanmestaruuskilpailut 27.5.–10.6. Italiassa. Maailmanmestaruuden voitti isäntämaa Italia, joka voitti Roomassa pelatussa loppuottelussa Tšekkoslovakian jatkoajalla maalein 2–1. Saksa voitti pronssiottelussa Itävallan 3–2. Turnauksen paras maalintekijä oli viisi maalia tehnyt Tšekkoslovakian Oldřich Nejedlý.[3]
Jääkiekko
- Maailmanmestaruuskilpailut Milanossa, Italiassa. Kultaa voitti Kanada, hopeaa sai Yhdysvallat ja pronssille sijoittui Saksa.[4][5]
Nyrkkeily
- Max Baer nousi ammattinyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestariksi voittamalla 14.6. Long Islandilla Primo Carneran teknisellä tyrmäyksellä 11. erässä,[6]
Pikaluistelu
- Yleisluistelun maailmanmestaruuskilpailut Helsingissä, Suomessa. Mestaruuden voitti toisen kerran norjalainen Bernt Evensen.[7][8]
Pohjoismaiset hiihtolajit
- Maailmanmestaruuskilpailut Sollefteåssa, Ruotsissa. Suomi ja Norja voittivat kaksi kultamitalia sekä Ruotsi yhden.[2][9]
Pyöräily
- Italian ympäriajon voitti isäntämaan Learco Guerra.[10]
- Ranskan ympäriajon voitti toisen kerran isäntämaan Antonin Magné.[11]
Taitoluistelu
- Maailmanmestaruuskilpailut kilpailtiin kolmessa eri maassa. Tukholmassa, Ruotsissa miesten mestaruuden voitti viidennen kerran Itävallan Karl Schäfer, Oslossa, Norjassa naisten mestaruuden kahdeksannen kerran Norjan Sonja Henie sekä Helsingissä, Suomessa pariluistelumestaruuden kolmannen kerran unkarilaispari Emilia Rotter / László Szollás.[12][13]
Tennis
- Australian avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti britti Fred Perry ja naisten kaksinpelin järjestäjämaan Joan Hartigan.[14]
- Ranskan avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti saksalainen Gottfried von Cramm ja naisten kaksinpelin britti Margaret Scriven.[15]
- Wimbledonin miesten kaksinpelin mestaruuden voitti järjestäjämaan Fred Perry ja naisten kaksinpelin saman maan Dorothy Round.[16]
- Yhdysvaltain avointen miesten kaksinpelin mestaruuden voitti Fred Perry ja naisten kaksinpelin mestaruuden kolmannen peräkkäisen kerran yhdysvaltalainen Helen Jacobs.[17]
- Davis Cupin voitti Iso-Britannia kaikkiaan seitsemännen kerran.[18]
Uinti
- Euroopan-mestaruuskilpailut Magdeburgissa, Saksassa. Saksa voitti kuusi kultamitalia, joista neljä uimahypyissä. Alankomaat voitti neljä kultamitalia naisten ratauinnissa. Kahteen henkilökohtaiseen kultamitaliin ylsivät Alankomaiden Rie Mastenbroek, joka voitti kolmannen kullan viestissä, ja ranskalainen Jean Taris.[19][20]
Yleisurheilu
- Ensimmäiset Euroopan-mestaruuskilpailut 7.–9.9. Torinossa, Italiassa. Ohjelmassa oli vain miesten lajeja. Kilpailuihin osallistui 23 maata ja 226 urheilijaa. Saksa voitti seitsemän kultamitalia ja Suomi viisi. Kaikkiaan mitaleille ylsi 15 maata. Alankomaalainen pikajuoksija Christiaan Berger voitti kaksi henkilökohtaista kultamitalia ja saavutti viestissä pronssin. Suomalainen Matti Järvinen teki keihäänheitossa maailmanennätyksen 76,66.[21]
Katso myös
Lähteet
- Pihlaja, Juhani: Urheilun käsikirja. TietoSportti, 1994. ISBN 951-97170-0-5.
- Virtamo, Keijo (toim.): Fokus-Urheilu 2. Otava, 1970.
Viitteet
- ↑ Pihlaja, s. 21–24
- ↑ a b Virtamo, s. 150
- ↑ Ekberg, Jari: Kuin taivasta koskettaisi, s. 52–55. Atena, 2014. ISBN 978-952-300-049-0.
- ↑ Pihlaja, s. 251
- ↑ Virtamo, s. 180
- ↑ Lounasheimo, Ilmo: Kehän sankarit, s. 178, 185–186, 696. WSOY, 1987. ISBN 951-0-13981-5.
- ↑ Pihlaja, s. 549
- ↑ Virtamo, s. 211
- ↑ Pihlaja, s. 160–163, 439, 868
- ↑ Pihlaja, s. 605
- ↑ Pihlaja, s. 604
- ↑ Pihlaja, s. 707–708
- ↑ Virtamo, s. 223
- ↑ Grand Slam Winners Tennis Now. Viitattu 22.7.2019. (englanniksi)
- ↑ Pihlaja, s. 738–739
- ↑ Pihlaja, s. 736–737
- ↑ Pihlaja, s. 737–738
- ↑ Pihlaja, s. 740
- ↑ Pihlaja, s. 766–770
- ↑ Virtamo, s. 380
- ↑ Siukonen, Markku & Ahola, Matti: Suuri EM-kirja, s. 21–23. Sporttikustannus Oy, 1990. ISBN 951-8920-11-7.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Urheiluvuosi 1934 Wikimedia Commonsissa
