Vilja-Tuulia Huotarinen

Vilja-Tuulia Huotarinen Tampereen kirjamessuilla 2012.

Vilja-Tuulia Huotarinen (s. 26. joulukuuta 1977 Lempäälä) on suomalainen kirjailija.[1]

Elämä ja ura

Huotarinen kasvoi suvun maatilalla Lempäälän Säijässä. Hänen äitinsä Pirkko-Liisa (o.s. Kärki) on runonlaulaja Mateli Kuivalattaren sukua, ja äidin setä oli Toivo Kärki[2]. Huotarinen kävi peruskoulun kotipitäjässään, mutta valitsi tanssi- ja kirjoitusharrastustensa takia lukiokseen Tampereen ilmaisutaidon lukion, jossa hänen opettajiinsa kuului kirjailija Asko Martinheimo. Huotarinen valmistui filosofian maisteriksi vuonna 2002 Tampereen yliopistosta pääaineenaan suomen kieli. Hän opetti pitkään sanataidetta nuorille Tampereen Viita-akatemiassa. Hän on opettanut kirjoittamista myös Helsingin Kriittisessä korkeakoulussa. Hän on ollut vapaa kirjailija 2000-luvun puolivälistä lähtien.[1][3]

Huotarinen oli Lukufiilis-lehden päätoimittaja vuosina 2009–2013. Hän perusti yhdessä Johanna Venhon kanssa Jano-runousverkkolehden ja toimii sen toisena päätoimittajana yhdessä runoilija Aki Salmelan kanssa. Hän on kirjoittanut myös fanifiktiota L. M. Montgomeryn Runotyttö-teoksista yhdessä Satu Koskimiehen kanssa.[4] Huotarinen on toiminut kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PENin johtokunnan jäsenenä.[5] Vuonna 2022 hänet valittiin Turun kirjamessujen ohjelmajohtajaksi.[6]

Huotarisen nuortenromaanista Valoa valoa valoa kuvataan 2021 Virossa samannimistä elokuvaa, jonka käsikirjoittaa Juuli Niemi ja ohjaa tämän sisar Inari Niemi. Ilmestymisvuonnaan 2011 Finlandia Junior -palkinnon voittaneeseen romaaniin pohjautuvan elokuvan on tarkoitus valmistua 2022.[7]

Huotarinen asuu islantilaisen puolisonsa kanssa Reykjavíkissä ja Helsingissä. Heillä on kaksi lasta.[8] Huotarinen oli aiemmin naimisissa runoilija Ville Hytösen kanssa[3].

Tuotanto

Runokokoelmat

  • Sakset kädessä ei saa juosta. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29911-1.
  • Naisen paikka. Helsinki: WSOY, 2007. ISBN 978-951-0-32844-6.
  • Iloisen lehmän runot. Helsinki: WSOY, 2009. ISBN 978-951-0-35620-3.
  • Seitsemän enoa. Helsinki: WSOY, 2013. ISBN 978-9-51038-4.
  • Omantunnon asioita. Helsinki: Siltala, 2020. ISBN 978-9-52234-7.
Yksittäisiä runoja
  • Runoja teoksessa Joka tytön runokirja, Tammi, 2006 ISBN 978-951-3-13545-4
    • Nukke, nukke, peitä kasvos, hyppää ylhäälle
    • Liikuntasalin lattia pölyää silkkisukkasia
    • Leiman saa, se on huulipunan jälki
    • Hiljaisia ja autuaita ei valita pesäpallojoukkueeseen
    • Niin hukutaan että opitaan uimaan
    • Sinulla on hyvä suoni terveydenhoitaja sanoo
  • Runoja teoksessa Uusi ääni, Otava, 2006 ISBN 951-1-20861-6
    • On tyttöjä, jotka oksentavat
    • Lupaus
    • Me olimme mykät
    • Kiskon maasta päivänkakkaran
    • Turhia toiveita
  • Runoja myös teoksessa Runo vieköön! Tammi, 2009 ISBN 978-951-31-5044-0
  • Neljä runoa kuvittelemisen välttämättömyydestä. Parnasso 4/2023 s. 48–52 ("Runoilla otan kantaa yhteiskuntaan. – – Näissä runoissa hahmottelen kuvittelemisen merkityksellisyyttä maailmassa, joka tulee käymään läpi isoja muutoksia tulevien vuosien aikana". V.-T. H.)

Proosaa

  • Siljan laulu. Tarina tyttöbändistä. Hämeenlinna: Karisto, 2007. ISBN 978-951-23-4862-6.
  • Siljan syksy. Hämeenlinna: Karisto, 2008. ISBN 978-951-23-5036-0.
  • Rakkaudella, Silja. Hämeenlinna: Karisto, 2010. ISBN 978-951-23-5191-6.
  • Valoa valoa valoa. Helsinki: Karisto, 2011. ISBN 978-951-23-5433-7.
  • Kimmel. Helsinki: Karisto, 2014. ISBN 978-951-23-5840-3.
  • Emilia Kent. Runotytön tarina jatkuu. Kirjoitettu yhdessä Satu Koskimiehen kanssa. Helsinki: WSOY, 2018. ISBN 978-951-0-42922-8.
  • Niin kuin minä heidät näin. Siltala, 2018. ISBN 978-952-234-502-8.
  • Drive-in. Siltala, 2022. ISBN 978-952-388-001-6.

Muut

  • Holmberg, Annika et al: ”Huulipuna”, Pipo silmillä. Lastennäytelmiä. Helsinki: WSOY, 2008. ISBN 978-951-0-34432-3.
  • Heistä tuli taiteilijoita: 12 muotokuvaa suomalaisista naistaiteilijoista. WSOY, 2019. ISBN 978-951-0-43798-8.
  • Vuori, joka juoksi. Kuvitus: Anna Emilia Laitinen. Tammi, 2022. ISBN 978-952-04-3543-1.

Toimitetut teokset

  • Hytönen, Ville & Huotarinen, Vilja-Tuulia (toim.): MOTMOT. Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja. Helsinki: WSOY, 2006.
  • Laitila, Anu et al (toim.): Eksyksissä. Runoa ja proosaa. Helsinki: Tammi, 2006. ISBN 951-31-3704-X.
  • Hytönen, Ville & Huotarinen, Vilja-Tuulia (toim.): Poetiikkaa II. Turku: Savukeidas, 2009. ISBN 978-952-5500-52-3.
  • Taskunovellit. Novelleja 12 kirjailijalta. Hämeenlinna: Karisto, 2013.

Palkinnot ja ehdokkuudet

Ehdokkuudet

Lähteet

  1. a b Huotarinen, Vilja-Tuulia Kirjasampo.fi. Viitattu 2.10.2015.
  2. Kalervo Kärki: Sydämeni sävel - Toivo Kärki ja hänen musiikkinsa, s. 35. Tampere: Mediapinta, 2015. ISBN 978-952-235-888-2.
  3. a b Mikkola, Pirkko: ”Palkittu ja kiitelty runoilija ja sanataiteen opettaja”, Suomen Turku 4/2007 s. 11.
  4. Kirja WSOY. Viitattu 8.4.2024.
  5. PEN ja Voltairen perintö. Sanomisen vapaus. Suomen PEN 90 vuotta. 2018
  6. Kossila, Eino: Vilja-Tuulia Huotarinen seuraa Jenni Haukiota Turun kirjamessujen ohjelmajohtajana Yle Uutiset. 22.3.2022. Viitattu 23.3.2022.
  7. Hietalahti, Kaisa: Vilja-Tuulia Huotarisen palkitusta romaanista tehdään elokuva Aamulehti. 12.9.2021. Tampere: Sanoma Media Finland Oy. Viitattu 12.9.2021.
  8. Hietalahti, Kaisa: Vilja-Tuulia Huotarisen palkitusta romaanista tehdään elokuva. Aamulehti, 12.9.2021. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.9.2021.
  9. Palkinnot ja ehdokkuudet: Anni Swan -palkinto IBBY Finland. Arkistoitu 7.7.2017. Viitattu 13.10.2015.
Auktoriteettitunnisteet Muokkaa Wikidatassa
Kansainväliset
  • ISNI
  • VIAF
  • WorldCat
Kansalliset
  • Norja
  • Saksa
  • Suomi (KANTO)
  • Yhdysvallat
  • Latvia
  • Tšekki
Henkilöt
  • Yle
Muut
  • IdRef