Kuuvanvuori

Kuuvanvuori
Sijainti

Kuuvanvuori
Koordinaatit 60.59623°N, 21.99038°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Masku
Historia
Tyyppi Linnavuori
Huippukausi rautakausi
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Kuuvanvuori on Varsinais-Suomessa Maskun Lemussa Seijaisten ja Raukuisten kylien rajalla sijaitseva linnavuori. Myös Nousiaisissa on Kuuvanvuori ja Uudessakaupungissa on kaksi.[1][2]

Linnavuori

Kuuvanvuori sijaitsee noin neljä kilometriä Lemun kirkosta pohjoiseen Aviopeltojen aukean länsilaidalla, jossa on korkeita kallioisia ja korkeita mäkiä. Se on jyrkkärinteinen mäki, jonka kallioalue on 300×120 metriä suuri. Lounaissivulla on 150 metriä pitkä jyrkänne ja itäpäässä on kaksi pienempää jyrkännettä. Mäen luonaisreunalla sijaitseva lakialue on tasainen ja se kohoaa yli 40 metriä ympäristöään korkeammalle. Vallirakenteita vertailemalla erottuvat esilinna ja päälinna toisistaan. Esilinna sijaitsee kallion itä-koillispuolella ja sinne pääsee vain joko kaakko- ja pohjoispuolen terassien reittejä pitkin tai luoteesta kapeiden solien kautta. Sekä solissa että eteläisellä rinteellä on kivivallien jäännöksiä. Eteläinen valli on 6,5 metriä pitkä ja solissa ne ovat neljä ja kahdeksan metriä pitkät. Kaakkoisrinteessä on 37 metriä pitkä kivivalli ja alempana 12 metriä pitkä valli. Vallien korkeudet vaihtelevat 0,7–3,5 metriä.[1][2]

Tutkimukset

Kohde löytyi vuonna 1997, kun Heljä Brusila ja Hannu Poutiainen kiersivät alueellisen inventoinnin yhteydessä paikkakunnalla.[1]

Lähteet

  1. a b c Muinaisjäännösrekisteri: Kuuvanvuori Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 9.7.2003. Museovirasto. Viitattu 6.6.2016.
  2. a b Kuuvanvuori, Masku (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 15.10.2019.

Aiheesta muualla

  • Masku: Kolkanpolku (Arkistoitu – Internet Archive) kulkee linnan kautta
Suomen muinaislinnat
Ahvenanmaa

Borgbodan linnavuori • Borgdalsbergin linnavuori • Borgön linnavuori • Hammarlandin linnavuori • Jomalan linnavuori • Svelandsberget

Etelä-Karjala

Kannuksen linnavuori • Kuivaketveleen linnavuori • Lassilan linnavuori • Pieni LinnamäkiTurasalon linnavuoriSarajärven linnavuoriSuuri Pyhäkalan Linnavuori

Etelä-Savo

Haukiveden linnasaariIhanteensalon linnavuoriIkoinniemen linnavuoriOtavan linnavuoriOtralan linnavuoriSairilan linnavuoriSulkavan linnavuoriVatilan linnavuori

Kanta-Häme

AulangonlinnaHakoisten linnavuoriHakovuoriHangastenmäen linnavuoriHyypiönvuoriKestinpäänkallioKiianlinnaKotkonlinnaKyläkallioLammin LinnamäkiLaurinkallioLippilinnanmäkiMantereenlinnaPalvaanlinnaPiilosaariTenholan linnavuoriTeponlinnaUnikkolinna

Keski-Suomi

LinnasenvuoriPukinvuoriPäijälän linnavuori

Kymenlaakso

KirkkovuoriKuoppalan linnavuoriSalmenkylän Linnamäki

Pirkanmaa

Apianlahden linnosaariArasalon linnavuoriEskolanvuoriHiukkasaariHuntilan linnavuoriKaakilan linnankallioKirvunlinnaLammelan muinaislinnaNuutajärven linnavuoriPentin linnavuoriPirunlinnaRapolan muinaislinnaRutajärven linnavuoriSiuron linnavuoriValkkisten linnamäkiVeneslinna

Pohjois-Karjala

HavukkakallioLinnalampi

Päijät-Häme

Hankaan linnavuoriHämeenkosken linnakallioKapatuosian linnavuoriKiiluanmäen linnoitusNuppilinnaPyhäjärven linnanmäkiSalajärven LinnakallioVillampiVirmailan linnasaari

Satakunta

Harolan linnaluotoKauttuan linnavuoriKokemäen linnaLiinmaan linnaRäätikäsvuori

Uusimaa

Bocklintin linnavuoriBonäsholmenin linnavuoriGrabbackaHaveråkersbergetHusholmenin linnaIso LinnanmäkiJunkarsborgPöykärin linnavuoriRiddarkilin viikinkivallitSipoonlinnaSkällbergetin muinaislinnaSutarkullan linnavuoriUusipöylin linnavuoriVartiokylän linnavuori

Varsinais-Suomi

Borgholmin linnasaariBårnholmHakastaron linnaHautvuoriHuttalan linnavuoriHäävälän linnamäkiKajamonvuoriKaskalan LinnanmäkiKaupinlinnaKirkkelinnaKnuuttilan linnasmäkiKoljolan linnavuoriKulhon linnavuori • Kuuvanvuori • KärmeorvonmäkiLallisen linnavuoriLankvuoriLautkankareen linnamäkiLiedon VanhalinnaLuonnonmaan linnavuoriMynämäen linnavuoriNakolinnaNousiaisten linnamäkiNousiaisten linnavuoriPailinnan linnamäkiPrusin linnasmäkiPussilan linnavuoriPöylän linnanmäkiPöytiön linnamäkiRekottilan linnavuoriRepolan LinnavuoriRikalan LinnamäkiMuurmäkiSeppälän linnavuoretTontereenmäkiVaimaron linnavuoretVeitakkalan linnavuoriViikan linnavuoriVinkkilän linnavuoriYltjärven linnavuori