Veneslinna

Veneslinna
Sijainti

Veneslinna
Koordinaatit 61.88618756°N, 23.00550961°E
Valtio Suomi
Paikkakunta Ikaalinen
Historia
Tyyppi Linnavuori
Huippukausi historiallinen ?
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Veneslinna on Pirkanmaalla Ikaalisten Heittolan kylässä sijaitseva mahdollinen muinaislinna.[1][2]

Muinaislinna

Veneslinna sijaitsee Ikaalisten kirkosta 13,8 kilometriä pohjoisluoteeseen ja Kyrösjärveen laskevan Vääräjoen länsirannalla olevalla harjulla. Harjusta on otettu runsaasti hiekkaa ja historiallisen ajan kivi- ja maarakenteita esiintyy 240 metrin pituisella ja 20 metriä leveällä matkalla hiekkakuopan kaakkoispuolella. Paikka jää Kukkurantien, joka poikkeaa seututieltä 276, ja Vääräjoen rantatörmän väliin. Maarakenteita ovat erilaiset rakennuksien kiviperustukset, kaivannot, vallit ja kivikasat. Niiden merkitystä ei ole tutkittu, mutta ne vaikuttavat olevan muinaislinnan puolustusvarustuksien jäänteitä. Kulkureittiä Veneslinnasta pohjoiseen kohti Parkanoa kutsutaan nimellä Linnankangas. [1][2]

Tutkimuksia

Kohteessa ei ole tehty arkeologisia kaivauksia, mutta sitä tutkittiin pintapuolisesti vuonna 2004 (Vadim Adel).[1]

Historiaa

Vääräjoki toimi aikoinaan tärkeänä kulkureittinä Etelä-Suomen ja Pohjanmaan välillä. Historiallisesti merkittävä Kyrönkankaan talvitie on kulkenut Heittolan kylän kautta. Paikalla on sijainnut kihniöläisten ja parkanolaisten venevalkama, josta paikka on saanut nimensä. Esimerkiksi nuijasodan aikana käyttivät Jaakko Ilkan ja Klaus Flemingin joukot tätä reittiä siirtyessään paikasta toiseen. Perimätiedon mukaan alueella olisi käyty taisteluja isonvihan aikana.[1]

Lähteet

  1. a b c d Muinaisjäännösrekisteri: Veneslinna Kulttuuriympäristön palveluikkuna kyppi.fi. 9.11.2006. Museovirasto. Viitattu 6.6.2016.
  2. a b Veneslinna, Ikaalinen (sijainti maastokartalla) Karttapaikka. Helsinki: Maanmittauslaitos. Viitattu 12.10.2019.

Aiheesta muualla

  • Riitialan seudun kylät ry: Historia (Arkistoitu – Internet Archive)
Suomen muinaislinnat
Ahvenanmaa

Borgbodan linnavuori • Borgdalsbergin linnavuori • Borgön linnavuoriHammarlandin linnavuoriJomalan linnavuoriSvelandsberget

Etelä-Karjala

Kannuksen linnavuoriKuivaketveleen linnavuoriLassilan linnavuoriPieni LinnamäkiTurasalon linnavuoriSarajärven linnavuoriSuuri Pyhäkalan Linnavuori

Etelä-Savo

Haukiveden linnasaariIhanteensalon linnavuoriIkoinniemen linnavuoriOtavan linnavuoriOtralan linnavuoriSairilan linnavuoriSulkavan linnavuoriVatilan linnavuori

Kanta-Häme

AulangonlinnaHakoisten linnavuoriHakovuoriHangastenmäen linnavuoriHyypiönvuoriKestinpäänkallioKiianlinnaKotkonlinnaKyläkallioLammin LinnamäkiLaurinkallioLippilinnanmäkiMantereenlinnaPalvaanlinnaPiilosaariTenholan linnavuoriTeponlinnaUnikkolinna

Keski-Suomi

LinnasenvuoriPukinvuoriPäijälän linnavuori

Kymenlaakso

KirkkovuoriKuoppalan linnavuoriSalmenkylän Linnamäki

Pirkanmaa

Apianlahden linnosaariArasalon linnavuoriEskolanvuoriHiukkasaariHuntilan linnavuoriKaakilan linnankallioKirvunlinnaLammelan muinaislinnaNuutajärven linnavuoriPentin linnavuoriPirunlinnaRapolan muinaislinnaRutajärven linnavuoriSiuron linnavuoriValkkisten linnamäki • Veneslinna

Pohjois-Karjala

HavukkakallioLinnalampi

Päijät-Häme

Hankaan linnavuoriHämeenkosken linnakallioKapatuosian linnavuoriKiiluanmäen linnoitusNuppilinnaPyhäjärven linnanmäkiSalajärven LinnakallioVillampiVirmailan linnasaari

Satakunta

Harolan linnaluotoKauttuan linnavuoriKokemäen linnaLiinmaan linnaRäätikäsvuori

Uusimaa

Bocklintin linnavuoriBonäsholmenin linnavuoriGrabbackaHaveråkersbergetHusholmenin linnaIso LinnanmäkiJunkarsborgPöykärin linnavuoriRiddarkilin viikinkivallitSipoonlinnaSkällbergetin muinaislinnaSutarkullan linnavuoriUusipöylin linnavuoriVartiokylän linnavuori

Varsinais-Suomi

Borgholmin linnasaariBårnholmHakastaron linnaHautvuoriHuttalan linnavuoriHäävälän linnamäkiKajamonvuoriKaskalan LinnanmäkiKaupinlinnaKirkkelinnaKnuuttilan linnasmäkiKoljolan linnavuoriKulhon linnavuoriKuuvanvuoriKärmeorvonmäkiLallisen linnavuoriLankvuoriLautkankareen linnamäkiLiedon VanhalinnaLuonnonmaan linnavuoriMynämäen linnavuoriNakolinnaNousiaisten linnamäkiNousiaisten linnavuoriPailinnan linnamäkiPrusin linnasmäkiPussilan linnavuoriPöylän linnanmäkiPöytiön linnamäkiRekottilan linnavuoriRepolan LinnavuoriRikalan LinnamäkiMuurmäkiSeppälän linnavuoretTontereenmäkiVaimaron linnavuoretVeitakkalan linnavuoriViikan linnavuoriVinkkilän linnavuoriYltjärven linnavuori